Welcome camp ja ensimmäiset päivät host-perheessä

Moikka!

Tänään tuli täyteen toinen kokonainen päivä host-perheessä. Perheeseen kuuluu: äiti, tyttö, poika, koira, kissa ja toinen vaihtari Hollannista. Kaikki vaikuttavat mukavilta ja rennoilta. Saavuttiin vaihtarisiskoni kanssa perheeseen lauantaina iltana. Lennettiin Sidneystä Gold coustille kolmen muun vaihtarin kanssa. Lentokentällä meitä kaikkia jännitti perheiden näkeminen ja tuntui, että sydän lyö tuhatta ja sataa. Kun näimme host-äitimme, tuli helpottunut olo. Hän näytti aidosti iloiselta meidän saapumisesta ja jutteli koko kotimatkan. Talolle päästyämme host-äiti esitteli koko talon ja selitti käytännöistä. Heti ensihetkistä alkaen tuli tervetullut olo.

Seuraavana päivänä kiertelimme aluetta ja kävimme rannalla ja ruokakaupassa. Saimme vaikuttaa todella paljon siihen, mitä haluamme syödä, mikä oli mukavaa. Tänään pyöräilimme vaihtarisiskoni kanssa kauppaan ja tutkimaan lähialuetta. Reissu ei sujunut ihan niin kuin oltiin kuviteltu rikkinäisen polkupyörän renkaan takia. Sen ansiosta 30 minuutin matka kesti lopulta melkein kaksi tuntia. Onneksi saatiin renkaaseen ilmaa paluumatkan ajaksi pyöräliikkeestä. 

Nyt voitaisiin siirtyä puhumaan koko seikkailun alusta, eli matkasta Austraaliaan. Lennot olivat kuusi ja neljätoistatuntia pitkät ja laskeuduin välillä Dohassa. Ensimmäinen lento lähti ilalla Helsingistä. Lento oli melko kauhea. Kentällä jäähyväisten itku jatkui ja koneeseen päästessä se ei helpottanut. En tokikaan itkenyt koko matkaa, mutta monta kertaa matkan aikana. Uskon, että tämä johtui osittain myös väsymyksestä, joten yritin nukkua, tuloksetta. Tai siis sain nukuttua koko lennon aikana yhteensä puoli tuntia, jee. Koneen lasketuessa Dohaan olin todella väsynyt ja surullinen. Onneksi näin kaksi Ruotsista tulevaa vaihtaria, joiden kanssa puhuminen auttoi. Lento Sidneyhin olikin paljon helpompi.

Koneen lasketuessa olin todella innoissani ja samaan aikaan väsynyt, koska unta oli kertynyt molempien lentojen aikana yhteensä hurjat 1,5 tuntia. Onneksi en ollut kentällä yksin, vaan ruotsalaiset tytöt olivat kanssani. Yhdessä selvisimme läpi turvatarkastuksista melko vähillä ongelmilla. Kentältä siirryimme majoitukseen viemään laukkumme ja lähdimme kävelylle. Kävellessä juttelin muiden vaihtarien kanssa ja kaikki olivat tosi mukavia. Väsymys ja jetlag alkoi painamaan kaikilla iltapäivällä ja raahauduimme majoitukselle. 

Toisena päivänä tutustuin yön aikana saapuneisiin vaihtareihin ja sain kuulla, että neljä tulee samaan kouluun, kun minä. Kävelimme ympäri Sidneyä ja näimme Harbour Bridgen, Hyde Parkin ja Oopperatalon. Kolmantena päivää menimme lautalla Manly beachille, joka oli upea paikka!

Welcome camp oli todella hauska kokemus ja parasta siinä oli uusiin ihmisiin tutustuminen. Nyt alan nukkua ja valmistautua huomiseen, koska huomenna on ensimmäinen koulupäivä, jännää. 

Farewell party ja ajatuksia

Moikka!

Viime postauksesta on jo paljon aikaa, mutta annetaan se anteeksi kesäloman takia ;) Mun kesä on sujunut hyvin. Oon viettänyt aikaa kavereiden, perheen ja tuttujen kanssa matkustellen, urheillen ja vaan chillaten. Mun lähtö alkaa lähestymään (vaan päivä, jännää!) ja monet hyvästit on jo sanottu. Viimeaikojen puheenaiheet puolituttujen kanssa on keskittynyt lähinnä mun vaihtoon. Keskustelut on suunilleen menny näin:

"Niin Laura on lähdössä kohta vaihto-oppilaaksi Austraaliaan."

"Oi onpas hieno kokemus, joko jännittää?"

"No ei oikeastaan."

"No hyvää reissua!"

"Kiitos"

Monet ovat ihmetelleet, ettei mua jännitä ollenkaan. Oon itse ihmetellyt samaa. Toisaalta kaikki tuntuu selvältä, joten ei ole mitään mitä oikeastaan jännittää. Uskon, että jännitys tulee kuitenkin vielä jossakin vaiheessa. Monet asiat ovat kuitenkin laittaneet pohtimaan. "Millaisia muut ovat Welcome campillä ja koulussa?" "Millainen mun perhe on ja löydänkö vapaa-ajalle tekemistä ja harrastuksia?" "Tuleeko mulle ihan järkyttävä ikävä kaikkia Suomessa?" "Kuinka vaikeaa on hyvästellä kaikki läheiset?" Koko vaihtoon lähtö on tuntunut pitkän aikaan epätodelliselta. Nyt kuitenkin valmisteluiden ja pakkauksen edistyessä lähtö alkaa tuntumaan jo vähän enemmän  todelliselta.

Nyt voidaankin siirtyä tunnelmista mun läksiäisiin. Mun ihanat ystävät oli järjestänyt mulle yllätysläksiäiset, jotka onnistui 100 prosenttisesti. Mentiin pelamaan tennistä yhden mun kaverin kanssa, jonka aikana muut olivat koristelleet ja laittaneet kotona ruuat tarjolle. Kotiintulo matkalla kaverini pysäytti mut kaupan pihalle ja pyysi päästä meille vessaan. Uskoin tämän ihan täysin, koska kaveri asuu kaukana ja matkaa olisi ollut jäljellä helposti vielä vartti lisää. Kotiin päästyä huomasin lipputangossa olevat Australian ja Suomen liput. Terassilla kaverit yllättivät mut täysin. Koko takapiha oli koristeltu serpenttiinillä, viireillä ja ilmapalloilla.

Ilta kului kuvia ottamalla, uimalla, saunomalla, paljuilemalla, juttelemalla ja syömällä. Kaikilla oli hauskaa ja musiikki soikin puoleen yöhön saakka. Kaiken hauskan keskellä ei ehtinyt itkemään jäähyvästejä, vaan hyvästit jätettiin ajatuksella, että 10 kuukautta on lyhyt aika. Kuitenkin kavereiden lähdön myötä tietynlainen haikeus nousi esiin jokaisen kohdalla ja tajusin, että näitä ihmisiä, joiden kanssa olen tottunut näkemmän päivittäin ja jakamaan kaiken, ei nääkkään 10 kuukauteen. Ikävä iskee varmasti monta kertaa.

Ilta oli unohtumaton ja oli ihanaa nähdä kaikki kaverit vielä viimeistä kertaa ennen lähtöä. Juhlista ei puuttunut naurua eikä laulua ja kokonaisuudessa fiilis oli rento ja mukava. Lopuksi sain vielä muutaman ihanan lahjan, jotka lähtevät varmasti mukaan matkaan. Kiitos vielä jokaiselle joka oli järjestämässä juhlia ja saapui paikalle. Nähdään 10 kuukauden päästä!❤️